
Perkeleen Temppelin kolmas vuosi julkista toimintaa on tullut täyteen ja juhlimme kunniaksemme Vuohipäivää. Olemme vakiinnuttaneet paikkamme hyvänpahantekijöiden seurakuntana; Kapinallisina autoritäärisyyttä, dogmatiikkaa ja typeryyttä vastaan. Olkaamme aina kiusallisia pilkkakirveitä ja iskekäämme siellä, missä kyseenalaistajaa vähiten kaivataan.
Menneen vuoden aikana olemme ansiokkaasti toimittaneet pimeyden töitämme ja punoneen salamyhkäisiä juoniamme. Olemme ritualistisesti pesseet pois väkisinkasteen häpeää, antaneet mediatiedotteita ja osallistuneet haastatteluihin, olemme lukeneet Piruina pyhiä tekstejä ja verkostoituneet intersatanistisina feministeinä. Yhteisönä olemme pysyneet monenkirjavuudessamme aktiivisena, kuhisseet kakofonisena leegiona. Usea yksilö on kantanut kortensa tähän kekoon, jota voimme jo kutsua kodiksemme.
Perkeleen Temppelin osaksi ovat osuneet mielenkiintoiset ajat, joitä määrittävät kulkutaudit, sodat ja luonnonmullistukset. Älkäämme kuitenkaan lannistuko, toverini lankeemuksessa. Tuskinpa olisimme voineet toivoakaan otollisempaa hetkeä astua esiin varjoista ja käydä julkisesti sotaan Sallimusta vastaan! Yhteiskunnallisen epävarmuuden aikoina ihmiset ovat alttiita asettamaan uskonsa mihin tahansa mielettömyyteen: Salaliittoihin, hengellisyyteen ja poliittiseen radikalisoitumiseen. Meillä on nyt mitä parhain aika puolustaa humanistisia arvoja ja vastustaa opportunistisia houkkia. Olkaamme se karvas lääke tälle maailmalle, joka kaiken kyseenalaistaa ja joka kaikessa lisää vastustuskykyä.
Perkeleen Temppeli jatkaa yhä häpeilemätöntä toimintaansa astuessamme neljänteen vuoteen.
Herramme Saatana siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä!
Innoittakoon Saatana teitä ikuiseen kapinaan.
Siunatkoon Hän teitä maallisella hyvällä ja hekumallisella nautinnolla.
Opettakoon Hän teille suuren viisauden ja ymmärryksen lahjat.
Kostakoon Hän kaikki teidän kokemanne loukkukset.
Avatkoon Hän teidän silmänne ja tehköön teistä jumalten kaltaisia!
Nouskoon tahtonne taivaisiin, valtaistuimenne tähtiä korkeammalle!
Hail Satan!
02.02.2023
Henri Hiljander
Harhaanjohtaja