Tuvanpatsaat

’Kirottu olkoon se, joka tekee jumalankuvan,
veistetyn tai valetun, taitajan käden tekemän,
kauhistukseksi Herralle, ja joka salaa sen pystyttää’– 5. Moos. 27:15

Tuvanpatsas on vanhaa itäsuomalaista pakanaperinnettä, jossa puusta veistetty artefakti nautti kunniallista asemaa kodin sisustuksessa. Niiden uskottiin tuovan talolle onnea, niiden kautta kommunikoitiin suvun vainajien kanssa ja niistä otettiin ahkerasti enteitä. Ruoka- ja viinauhrein lyyliteltiin tätä persoonallista hahmoa, jolta vastavuoroisesti toivottiin hedelmällisyyttä, turvaa ja materiaalista hyvää.

Vanhan kansan suhde tuvanpatsaisiin oli sangen interpersoonallinen, eivätkä ne nauttineet pyhästä koskemattomuudesta. Mikäli kotitaloutta kohtasi ansaitsematon epäonni, pelto ei tuottanut viljaa, eikä uusia lapsia parhaista uhrilahjoista huolimatta saatu, todettiin tuvanpatsaan rikkoneen sosiaalista sopimusta. Rangaistuksena tämä rikkuri riisuttiin koristeistaan, sitä piiskattiin armotta ja se heitettiin tunkiolle häpeämään. Vasta onnen käännyttyä palautettiin tuvanpatsas entiselle paikalleen – mikäli hänelle ei oltu jo löydetty ahkerampaa korvaajaa!

”Varmaan olet nukkunut, kun et ole kuullut rukouksiamme. Olet liian vanha jumalan virkaa enää toimittamaan. Esi-isillemme teit kyllä hyvää, mutta nyt olet laiska tai kykenemätön.”Pirun kiukkuinen pakana, muinaisina aikoina

Kuten monet muutkin kansanperinteet, oli tämäkin pakanuuden harjoittaminen mitä suurinta syntiä ja rankinta epäjumalainpalvelusta. Teologisesti tulkittuna tuvanpatsaissa yhdistyivät kristinuskon kaksi kammottavaa syntiä – nekromantia ja seksuaalisuus! Ankarin ottein ovat manaajat käyneet sotaan näitä Perkeleen kammotuksia vastaan, joiden silkka olemassaolo on kauhistus yhdelle totiselle Jumalalle.

Mutta sen minä sanon: mitä pakanat uhraavat, sen he perkeleille uhraavat ja ei Jumalalle. En minä tahdo, että teidän pitää oleman perkeleistä osalliset. Ette taida Herran kalkkia juoda ja perkeleiden kalkkia. Ette taida osalliset olla Herran pöydästä ja perkeleiden pöydästä.1. Kor 10:20-21

Nykypäivänä tuvanpatsaat tarjoavat sekulaarin väylän muistaa edesmenneitä läheisiä. Ne ovat muistumia muinaisista ajoista, täynnä tarujen taikaa. Samalla jokainen pystytetty tuvanpatsas on muistutus aggressiivisten lähetysuskontojen vaaroista – ja sylkäisy parrakkaiden patriarkaattien kasvoille. Ilmeikkäät ja persoonalliset veistokset palvelevat myös joka kodin sisustuselementteinä, joita vieraat ja sukulaiset saattavat kauhistella ja salaa kadehtia.

Tuvanpatsaiden materiaali on eettisesti hankittu myrskytuulten ja huoltoyhtiöiden katkomista puista – tai rikkaiden kusipäiden yksityisomisteisilta tiluksilta rehellisesti varastettua. Jokainen tuvanpatsas on käsityönä kaiverrettu, vuoltu, polttokoristeltu ja myrkyttömällä parafiiniöljyllä viimeistelty uniikkikappale. Patsaiden myynnistä kerätyt voitot käytetään epäterveellisiin elämäntapoihin ja sakkojen maksamiseen.