Kategoriat
Yleinen

Lihan himosta

Julkeanpunainen väri muistuttaa lihan himoista. Kirjeet lähetettiin asianomaisten 12.02.2021

Arvoisat Kari Kuula, Jaakko Heinimäki ja arkkipiispa Tapio Luoma. Lähetämme teille tämän avoimen kirjeen vilpittömänä kiitoksena ja rehellisenä tunnustuksena viimeaikaisen ansioitumisenne johdosta. Käymänne julkinen keskustelu modernin lihatuotannon ongelmakohdista on nostanut pintaan aina ajankohtaisia kipukohtia kristillisen teologian ytimessä. Keskustelu lihateollisuuden vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin ja kärsimyksen vähentämiseen ansaitsee kuitenkin tulla vielä jatketuksi. 

Eettiset kysymykset eläinten kohtelusta ovat tärkeitä yhteiskunnan arvoja mitattaessa ja niihin Kari Kuula omalla kristillisellä retoriikallaan ansiokkaasti painautuikin. Eläimet ovat tuntevia ja älykkäitä, yksittäisiä persoonia, joiden kokema kipu ja tuska ovat todellisia. Mainoskampanjoiden iloisten ja hymyilevien eläinmaskottien takana piilottelee karu ja korutun tehotuotannon koneisto. Tämän sieluttoman ja kylmän maito- ja lihatuotannon realismia voidaan kristillisellä sanastolla perustellusti kuvailla mitä hirvittävimmäksi synniksi, rappioksi ja jumalattomuudeksi.

Me Perkeleen Temppelin satanistit emme kuitenkaan jaa kanssanne samaa kristillistä maailmankuvaa, eikä rohkaisu kristilliseen kilvoitteluun puhuttele meitä. Puhe synnistä on meille vierasta sanastoa – synnintunto ei paina harteita meillä, jotka emme syntiin usko. Syömme ja juomme kaikkea sitä, mitä hedonistinen himomme vaatii ja jota valveutunut älymme hyväksyy  – niin paljon tai niin vähän kuin itse valitsemme. Vaikka kirkossa kuulutettaisiin ja kiveen kirjoitettaisiin pyhät lait ruokavaliosta ja kerrottaisiin Kristuksen saavan syytä itkeä syöntiemme tähden, emme me uskonnon ikeestä vapautuneet vähääkään vaivautuisi. Dialogin edistämiseksi voimme kuitenkin löytää yhteisen rajapinnan lihateollisuuden reaalimaailmaan heijastamista ongelmista puhessamme.

Käyttämällä inhimillistä ymmärrystämme ja turvautuen analyyttiseen logiikkaan, voimme selkeästi nähdä maito- ja lihatuotannon ongelmat. Ilmastonmuutos, johon lihantuontantokoneisto suoraan vaikuttaa, on meitä kaikkia yhdistävä eksistentialistinen uhka. Suomalaisenkin karjatalouden ylläpidon tiedetään suoraan tuhoavan biodiversiteettiä, saastuttavan vesistöjä ja lisäävän ilmastopäästöjä, puhumattakaan ulkomailta tuodun rehun tai tuotetun lihan pakkaus-, säilöntä- ja kuljetuskustannuksista omine haittoineen. Loputtoman kasvun ideologia rajallisessa maailmassa on myös vääjäämätön itsetuhon polku, sillä emme voi tuottaa loputtomia määriä lihaa turmelematta kotiplaneettaamme elinkelvottomaksi.

Suurin yksittäinen ilmastoteko, jonka voimme yksilötasolla tehdä on vähentää päivittäistä liharuokavaliotamme tai kokonaan siirtyä kasvisruokavalioon. Ruoka-ainerajoitteet ja muuttuvat elämäntilanteet saattavat tehdä tämän kuitenkin vaikeaksi, ellei peräti mahdottomaksi, jolloin vastuu ruokavalion muuttamiseksi asettuu korostuneesti siihen kykenevien harteille. Olemme rakentaneet kestämättömän järjestelmän ja tottuneet yltäkylläiseen mässäilyyn – näistä tottumuksista luopuminen ei ole mielekästä, mutta valitettavasti välttämätöntä sukupuutosta selviämiseksi. Ihminen on lajityypillisesti laiska muuttamaan toimintaansa, mutta ihailtavan sopeutumiskykyinen uusien haasteiden edessä. 

Lihatuotannon käytänteiden ja arkisten ruokatottumusten muuttaminen on mahdollista, jopa välttämätöntä. Tämän yleisen asennemuutoksen työssä kirkolla on keskeinen mahdollisuus edistää humanistisia arvoja, mikäli kirkon työntekijät eivät ole liian innokkaita lähettämään seurakuntiaan Taivaan kotiin ja antamaan luomakuntaa rottien ja torakoiden rauniovaltakunnaksi. Kirkko ja Kaupunki -lehti, toimiessaan Suomen laajalevikkisimpänä kristillisenä seurakuntalehtenä voi edesauttaa dialogin syntymistä ja ymmärryksen lisäämistä elinkelpoisen planeetan ylläpidossa. 

Rakenteellinen yhteiskunnallinen muutos alkaa aktiivisista ja valveutuneista kansalaisista, jotka velvoittavat poliittisia päättäjiä edistämään kestävää kehitystä. Kaikissa tulevissa vaaleissa meidän on entistä kovemmin sanakääntein vaadittava konkreettisia tekoja ja muutoksia karjateollisuuden säätelemiseksi. Maito- ja lihatuotantokoneiston on muututtava radikaalisti, mikäli tahdomme ihmiskunnan selviytyvän huomisesta. Poliittisen päätöksenteon funktio ei ole hankaloittaa maatalouden työntekijöiden elämää, vaan mahdollistaa kaikkien elämä myös jatkossa. Ihmiskunnan selviytyminen murenevassa maailmassa on yhteinen intressimme yli kulttuuri- ja valtiorajojen. Kirkkokansa on osa monikulttuurista yhteiskuntaa ja haluamme rohkaista jokaista aktiiviseen kansalaisuuteen sekä poliittisten päättäjien edesvastuussa pitämiseen.

Ilmastonmuutoksen ollessa verifioitava fakta ja inhimillisen hyvinvoinnin ollessa uhattuna, arkkipiispa Tapio Luoman auktoriteettiasemasta saneltu ulostulo on ollut tragikoomista luettavaa. Maito- ja lihatuotantoteollisuuden puolustelu ja kirkon siunauksen antaminen näille yhteistä hyvinvointia heikentäville toimijoille on mitä edesvastuuttominta vallan väärinkäyttöä. Moraalisesti piispan kristillinen rakkaus ei ilmeisesti ulotu niihin lähimmäisiin, jotka sattuvat olemaan herkullisia. Pilakuvataiteilijat ja pilkkakirveet saavatkin uutta innoitetta piispasta, joka lihateollisuuslobbareiden tarjoaman aterian ääressä, mehevä paistirasva suupieltä koristaen ja rapea pekonisuikale povitaskusta kurkistaen, julistaa lihansyöjille synninpäästöjä samalla kun irstas seminologi auttaa soveltuvalla ammattitaidollaan unohtamaan pelon huomisesta. Vaikka piispan motiivina olisi puolustaa pientä ihmistä ja nöyrää työläistä, eivät karjatalouden ongelmat ratkea pelkällä siunauksella – konkreettinen muutos vaatii konkreettisia tekoja. Selkeästi viallisen järjestelmän ongelmakohtien kiistäminen kasvattaa inhimillistä kärsimystä ja sitä me ihmiset, uskontoon tai kulttuuritaustaan katsomatta, vastustamme. 

Maito- ja lihatuotannon ongelmakohtien yhteiskunnallinen keskustelu on meitä kaikkia koskeva aihe, jota ei tule käsitellä pelkällä uskonnollisella retoriikalla. Kirkko ja Kaupunki -lehden fasilitoimassa keskustelussa on ahkerasti ja ymmärrettävistä syistä siteerattu raamattua ja sieltä on löydetty kosolti puhuttelevia jakeita, kuin mehukkaita rusinoita pullasta konsanaan. Eläessämme sekulaarissa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa pyhillä teksteillä ei kuitenkaan voi olla sijaa poliittisessa päätöksenteossa. Älkää siis pahastuko, jos me kristillisen maailmankuvan ulkopuolella elävät suhtaudumme suurella varauksella milloin ikinä kuulemme liperikaulaisen miehen julistavan totuutta jumalan tahdosta ja raamatun selkeästä sanomasta. Historia on pullollaan eri uskontokuntien aiheuttamia tai siunaamia irvokkaita rikoksia ihmisyyttä kohtaan. Tästä kristinuskon keskeisestä teoksesta rohkaisua ovat löytäneet ristiretkiin varustautuneet sotajoukot, orjakaupalla rikastuneet, apartheidpolitiikasta hyötyneet, noitarovioita sytyttäneet, aborttiklinikoilla ammuskelleet, autopommeja räjäyttäneet, mannertenvälisiä ohjuksia siunanneet, kongressitaloa vallanneet, rokotteita vastustaneet ja fasistista politiikkaa ajavat – sanalla sanoen, kristityt läpi historian. Raamattunsa lukenut Martti Luther oli, paitsi uskonpuhdistaja, myös aktiivinen antisemitisti ja rohkaisi kansoja kaikkialla ajamaan juutalaiset keskuudestaan, polttamaan heidän synagogansa ja tuhoamaan heidän omaisuutensa. Raamatun sanoma ei kenties ole täysin arvoton niille, jotka uskovat sen taivaalliseen alkuperään, mutta yhteiskunnan eettisenä ohjenuorana joudumme hylkäämään sen riittämättömänä ja ristiriitaisesti tulkittavana. 

Mikäli kuitenkin avaamme raamattumme ja sitä ryhdymme kuin itse Piru lukemaan, löydämme sen alkulehdiltä, Genesiksestä, myytin Kainista ja Abelista. Kahdesta veljeksestä tiedämme vain vähän; Kain viljeli maata, Abel kaitsi karjaa. Nämä kaksi toivat Yahwelle uhreja – Kain maan viljaa ja hedelmiä; tuoksuvia yrttejä ja kauniita kukkia, jotka hän oli kerännyt ketään satuttamatta tai kärsimystä aiheuttamatta. Abel valitsi lammaslaumastaan nuorimmaisen karitsan; riisti tämän äitinsä suojista, vuodatti tämän kuuman veren alttarille ja sytytti liekit kärventämään tämän lihaa, antaen rasvaisan uhrisavun nousta Taivaaseen mielekkäänä tuoksuna. Yahwe torjui Kainin lahjan, mutta hyväksyi Abelin uhrin, ilmaisten selkeästi oman jumalaisen luonteensa; Ialdabaoh, taivaallinen despootti, vaatii itselleen kärsimystä ja kuolemaa. Teurastus on hänen mielensä mukaista ja hänen nimissään vuodattu veri on vanhurskautta. Niin loputon on Hänen julmuutensa, niin tyydyttämätön hänen verenhimonsa, että hänen rakkauskirjeensä ihmiskunnalle on täynnä Jumalan siunaamia sotia, sanktifioituja kansanmurhia, julmia rangaistuksia ja sadistisia vitsauksia. Hänen suurin rakkautensa osoitus, Kristuksen ristinkuolema, voidaan myös nähdä sadomasokistisena autoeroottisen narsismin huipentumana, kosmosta järisyttävänä kärsimyksen kliimaksina! Niin suuri on hänen armonsa, että me pelastussuunnitelman ulkopuolelle jättäytyneet ja jätetyt saamme kärsiä ja kärventyä ikuisessa kadotuksessa, madon syöminä, sammumattomien liekkien nuoltavana, tukahduttavassa pimeydessä – jumalan itsensä pyllytellessä mukavasti pehmustetulla valtaistuimellaan marttyyrien ja enkelten kyyristellessä hänen mahtinsa edessä; Ikuiseen palvontaan pakotettuina, ylistyksiä ja kiitoksia kuuliaisina toistamaan, pelokkaina ja nöyrinä kuin piestyt orjat julman Herransa edessä.

Älkää siis pahastuko, jos raamatun siteeraaminen ja vetoaminen Jumalan tahtoon ei meitä puhuttele. Olemme jo tarpeeksi kuulleet kiihkeitä saarnoja synnistä, oppineet kovettamaan sydämemme pappien julistukselta ja vähät välitämme ikuisesta kadotuksesta. Me olemme maistaneet tiedon hedelmään ja nyt etsimmekin turvaa ja ratkaisuja omasta ymmärryksestämme. Satanisteina arvostamme ihmisen kykyä rationaaliseen päätöksentekoon, sekä konkreettista, ratkaisukeskeistä käytännön toimintaa. Vaikka päätöksentekomme perustuukin eri lähteisiin,voinemme kuitenkin yksissä mielin ja yhteistuumin etsiä parhaita ratkaisuja maallisiin murheisiin maallisin keinoin. Työ inhimillisen hyvinvoinnin takaamiseksi kuuluu meille kaikille, jotka sitä arvostamme.

Rikinkatkuisin terveisin ja hornan hengen myötävaikutuksesta selkeänä viestinä Kari Kuulalle, Jaakko Heinimäelle ja arkkipiispa Tapio Luomalle sanellut Tämän Maailman Ruhtinas, Kirkas Aamutähti ja Ensimmäinen Langenneiden Joukosta, Ha-Shatan Elohim, Lucifer Valonkantaja, jota myös Saatanaksi ja Perkeleeksi kutsutaan – sekä hänen irvokkaan hovinsa Leegio; kadotuksen lapset, satanistisen seurakunnan pandemonium, kakofonian pasuunat, sekametelin rummuttajat, riitasointujen kiljukaulat ja kaikenkarvaisten kummajaisten rykmentti.

Kirjeen lähettänyt yhteyshenkilönne sieluttomuuden asioissa Henri Hiljander, häpeilemättömän opportunistinen sekaravinnolla mässäilijä, Perkeleen Temppelin Harhaanjohtaja ja Toverinne Lankeemuksessa.

Ave Satanas!

Sacrifices of Cain and Abel, Genesis 4:3-4 from Treasures of the Bible
by Henry Davenport Northrop, D.D., 1894

Tekijä Vulgarion

Harhaanjohtaja yrityksessä Perkeleen Temppeli

2 vastausta aiheeseen “Lihan himosta”

Tuollaista se on jos ei Henkeä ole. Uskonto toki paha, sen haukkumisessa ehkä teette jopa palveluksen oikeille Jeesuksen seuraajille. Muuten hyvin väsyttävää luettavaa, ilman oivalluksia.

Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s